O S A   4 .  V A N H A   T U T T U





Satoi vettä. Lamar seisoi tyhjyyttä humisevassa keittiössä. Hänen sylissään kikatteli pariviikkoinen poikavauva. Poika oli kapaloitu siniseen liinaan. Hänen pieni kehonsa painoi vain vähän päälle 2 kiloa. Hänellä kuulaan valkoinen ihonsa oli kauniissa kontrastissa pojan merensinisten silmien kanssa. Lamar hyväili poikaansa ja painoi hänet rintaansa vasten. Lamar heilutti hiljaa vartaloaan sivulta toiselle ja hyräili omaa kansallislauluaan, jonka hänen äitinsä oli hänelle vuosia sitten opettanut. 



Katsellessaan poikansa kasvonpiirteitä Lamarin mieleen hivuttautui tuskallinen muisto hänen edesmenneestä tyttöystävästään. "Vauva potkii, se kuulee sut,"  Cecily sanoi. "Se on sisukas pieni vauva, se saa sun tahdon," Lamar kuiskasi ja tarttui Cecilyn käteen."Mä rakastan sua, niin rakastaa tää lapsikin," Cecily sanoi hiljaa. Hänen äänensä oli käheä ja karhea. Cecily kurottautui suukottamaan Lamaria. Hänen huulensa olivat pehmeät, mutta kylmät.



Raskausaikansa Cecily vietti takapihalla istuen. Hän piti luonnon äänistä. Puut kahisivat ja uima-altaan vesi liplatti hiljaa. Silloin tällöin kuului koiran haukuntaa, tai lintujen viserrystä. Lamar katsoi ulos ikkunasta huolestuneesti Cecilyä, joka lasittunein silmin tuijotti kaukaisuuteen. 



Cecily Maria Faith kuoli kahdeskymmenestoinen päivä toukokuuta. Hän menehtyi laihana ja kalpeana. Synnytys vei hänen viimeisetkin voimansa ja pian vastasyntyneen poikansa nähtyään Cecily kuoli pois. Ennen kuolemaansa Cecily kuiskasi viimeisin voimin Lamarin korvaan yhden ainoan sanan. "Theo," se oli hänen poikansa nimi. Hänen kehonsa ei jaksanut enää pitää elämää yllä. Cecily oli aliravittu ja heikko. 



Lamar itki hillittömästi. Lääkärit jättivät Lamarin yksin Cecilyn ruumiin kanssa. Lamar piti Cecilyä kädestä ja kuumat kyyneleet kastelivat Cecilyn kylmän käsivarren. Lamar nieli kyyneleensä ja hyvästeli poikansa äidin suutelemalla häntä otsalle. Lääkärit saapuivat huoneeseen ja peittivät Cecilyn kasvot, kärräten hänet sairaalan käytäviä pitkin ruumishuoneelle. Ajatuskin Cecilystä makaamassa metallisella alustalla sai kylmät väreet viirimään Lamarin selkäpiitä pitkin. Lamar pudisteli päätään ja soitti taksin hänelle ja Theolle. 



"Ai hei Lamar! Kukas tämä söpöläinen on?" Kysyi Penelope. Penelope oli Lamar Rashidin isosisko. Penelope oli 34-vuotias, hän asui yksin suuressa talossa Hidden Springsin hiljaisella puolella. Hän oli eronnut äiti, jolla oli kaksi lasta. Hänen teini-ikäinen poikansa oli jo muuttanut pois ja hänen kuusivuotias tyttärensä asui Penelopen ex-miehen luona. "Theo, hänen nimensä on Theo," vastasi Lamar ja käveli siskonsa perässä sisään upeaan taloon. 



"Voi Penelope..!" Lamar sanoi ja halasi siskoaan tiukasti. Penelope silitti nyyhkyttävän pikkuveljensä selkää ja yritti parhaansa mukaan lohduttaa häntä. Penelopekin oli kokenut menetyksiä elämässään, mutta hän ei silti voinut kuvitella minkälaista tuskaa Lamar kantoi sisällään. "Olet nyt hyvissä käsissä," Penelope sanoi. 



"Mä en vaan voinut asua siinä talossa enää. En voinu nähdä Cecilyn petaamatonta sänkyä, tai hänen syömättömiä ruokiaan jääkaapissa, enkä kestänyt haistaa Cecilyn tuoksua, joka oli vallannut koko talon," Lamar niiskutti. "Mä ymmärrän miten suhun sattuu. Sä voit olla täällä ihan niin kauan kun haluut, voit jäädä tänne asumaan, saat koko Davidin huoneen käyttöön. Se on ehkä hieman teinimäinen, mutta luulisi kelpaavan. Ostin Theolle kalusteet valmiiksi vierashuoneeseen, joten kaikki on muuttovalmista," Penelope selitti rauhoittaakseen Lamaria.



"Sä voit viedä Theon kehtoon, mä käyn tekemässä meille vaikka hodareita tai jotain, et saat jotain suuhus pantavaa, sulla on varmaan nälkä," Penelope sanoi ja poistui keittiöön. Geisha kissa pyöri Lamarin ympärillä äänetönnä, nuuskien Lamarin kenkiä. Lamar tuhahti ja käveli poikansa luo. 



"Noniin, kuulithan mitä tätis sanoi, kaikki järjestyy. Täti pitää meistä hyvää huolta," Lamar sanoi lässyttäen nostaen poikansa kasvojensa korkeudelle. Lamarin hymyilevistä kasvoista paistoi huoli ja syvä suru, mutta hänen poikansa nauroi ja huitoi käsillään ilmaan. Poika potki kovasti kapalonsa sisällä ja päästeli suloisia ääniä. 



"Sä voit jäädä tänne lepäilemään, niin iskä käy alakerrassa syömässä tädin kanssa. Nyt unta palloon, Theo," Lamar sanoi ja laski poikansa uuteen kehtoon. Penelope oli hieman innostunut sisustaessaan Theon huonetta, joka oli täynnä leluja ja vempeleitä, sunmuita turhuuksia, joita poika ei tarvitsisi vielä vuosiin. 



Lamar käveli alakertaan, jossa tuoksui herkulliselta. Penelope oli loistokokki, mutta hän tiesi että hodarit olivat yksi Lamarin lempiruoista. "Niin... Olen todella pahoillani tapahtuneesta, en voi uskoa et-" Penelope aloitti, mutta Lamar keskeytti hänet. "Mä en just nyt haluais puhua tästä, jos vaikka puhutaan säästä tai jostain," Lamar mumisi ruoka suussa. Penelope oli hiljaa ja vaivautunut hiljaisuus valtasi keittiön. 



Illalla Lamar harjasi hampaitaan yhdessä talon vessoista. Hän katsoi nuutuneita kasvojaan peilistä. Viime viikot todella näkyivät hänen naamassaan. Lamar sylkäisi hammastahnat suustaan ja käänsi suihkun päälle. Lamar riisutui ja istahti suihkun lattialle. Hän hautasi päänsä polviinsa ja antoi lämpimän veden virrata. 



"Mitä sä oikeen teet? Tiedäksä paljonko kello on?" Penelope kysyi unisena ja käveli keittiön laattalattiaa pitkin veljensä luoksi. "Laitan ruokaa mikroon ja kello on kuusi, mitä sitten?" Lamar sanoi ja paiskasi mikron oven kiinni. "Mä olisin vaik voinut tehdä jotain vohveleita, tai jotain," Penelope sanoi ja avasi jääkaapin. "Ei tarvii vaivautua, mä lähden muutenkin kohta lenkille," Lamar totesi ja kaivoi kaapista lasin. 



Geisha kipitteli rennosti ympäri taloa ja pieni kello hänen kaulassaan päästeli heiluessaan vienon kilinän. Geisha oli Lamarin, Penelopen ja heidän muiden kolmen sisaruksensa lahja. Penelope otti Geishan mukaansa muuttaessaan kymmenisen vuotta sitten Egyptistä Hidden Springsiin. Geisha oli tärkeä osa Penelopen elämää, mutta kissa alkoi käydä vanhaksi, mikä suretti Penelopea kovasti.



Lamarin ollessa ulkona lenkillä Penelope teki töitä tietokoneen kautta. Cecily oli yksityisyrittäjä, hänellä oli oma menestyksekäs ravintola Hidden Springsin keskustassa. Penelope oli tiukka pomo, joka oli vuosien varrella käynyt kovin hyödylliseksi ominaisuudeksi. 



Arki rullasi eteenpäin kuin sumussa. Lamar kätkeytyi usein jonnekkin nurkkaan itkemään suruunsa. Yleensä kyyneleet kostuttivat hänen silmänsä, kun hän näki poikansa kasvonpiirteet, jotka niin kovin muistuttivat Cecilyn kasvoja.



Lamar halusi Theosta kasvavan urheilullisen pienen pojan. Lamar tapasikin katsella amerikkalaista jalkapalloa poikansa kanssa. Useimmiten Lamarin lempijoukkue näytti kuitenkin olevan häviöllä. "Kyllä ne kohta voittaa, tää kääntyy vielä tää tilanne..." Lamar nyökytteli. 



Kesä alkoi pikkuhiljaa tehdä tuloaan ja pian lämpömittarin elohopea komeilikin jo yli kolmessakymmenessä asteessa. Penelope lähti aamulla aikaisin töihin ja palasi myöhään illalla, jolloin lämpö oli alhaisimmillaan. Penelope piti auringosta, mutta liika lämpö ei ollut Penelopen juttu, se oli yksi syy miksi hän lähti Egyptistä. 



Vapaapäivät Penelope vietti nauttien auringon vitamiineista. Takapiha oli Penelopen lempikohta koko talosta, se oli kesäisin kaunis ja viihdykäs. Uima-allas ei ollut usein käytössä, mutta satunnaisesti Penelope saattoi sinnekkin pulahtaa viilentyäkseen. Lisäksi naapurin lapset tykkäsivät uiskennella hänen altaassaan. 





Lamar oli löytänyt paljon kivoja tapoja viihdyttää itseään. Hänen lempi vapaa-ajan vietteensä oli urheilu. Kaikki kelpasi, päivisin hän kävi uimassa, juoksemassa ja pelaamassa jalkapalloa pihalla. Iltaisin ja kylmemmillä säillä Lamar kävi paikallisella kuntosalilla treenaamassa. 



Päivät muodostuivat tarkoista rutiineista, jotka alkoivat heti aamusta. Lamar keitti hänelle ja Penelopelle kahvit, Penelopen laittaessa ruokaa. Sitten he söivät ja jutustelivat pöydän ääressä. 



Aamupuuhien jälkeen Penelope vaihtoi työvaatteet päälle ja suuntasi töihin laittamaan ruokaa. Vaihtoehtona hän jäi kotiin ja avasi läppärinsä hoitaakseen työasioita.



Theo kasvoi kovaa vauhtia ja hän viihtyi kovasti olohuoneessa olevassa kiikkutuolissa. Poikaa oli helppo viihdyttää, sillä hän tyytyi vähään. 



Kuukausien kuluessa Penelope ja Lamar päättivät adoptoida Geishalle kaverin. Kaksivuotias naaraskissa oli vikkelä ja aktiivinen. Kissa nimettiin Zaraksi. Ensin Geisha pysytteli kaukana uudesta tulokkaasta, mutta pian kissoista tulivat ylimmät ystävät. 




"Isin iso poika osaa jo pissata isojen poikien pottaan. Joo, niin osaa! Tosi hyvin menee!" Lamar kehui hymyilevää poikaansa. Theo hymyili tyytyväisenä vastaukseksi, sillä sanojen muodostaminen ei vielä pojalta luonnistunut. Theo oli nauravainen ja villi poika, hän ei jaksanut keskittyä yhteen asiaan pitkään, vaan hän tykkäsi tutkiskella asioita ja konttailla ympäriinsä. 



Kuten Cecily oli raskaana olleessaan ennustanut, Theo oli perinyt isänsä valloittavan kirkkaat silmät. Pojalla oli äitinsä hiukset, kasvot ja iho, mutta silmät olivat toden totta Lamarin peruja. 



Työnsä kautta Penelope oli tutustunut puutarhanhoitoon, josta hän todella nautti. Keittiössä käytettiin tuoreita tomaatteja, sipuleita ja perunoita. Tuoreet ainekset tekivät Penelopen ruoista entistä herkullisempia.



Perheeseen oli palkattu kodinhoitaja, joka uskollisesti puunasi paikat kuntoon ja pesi pyykit puhtaiksi. Tämä huvi maksoi melkein tuhat simoleonia viikossa, mutta Lamarin ja Penelopen varoilla tähän apuun oli ehdottomasti varaa. 



Eräänä päivänä Lamar opetti poikaansa jälleen kävelemään. Theo ei pitänyt kävelemisen tai puhumisen harjoittelemisesta, mutta Lamar sinnikkäästi pitäytyi opetuksissaan. Kesken harjoitusten ovikello soi. Lamar kaappasi poikansa nauraen syliin ja suuntasi eteiseen. Lamar tarttui ovenkahvaan ja tempaisi oven iloisesti auki.



"Sinä! Viola Hastings!!" Lamar huudahti järkyttyneenä edessä seisovalleen naiselle. "Minäpä minä..."

O S A  3.  L Ä P I T U N K E M A T O N  R A K K A U S :



Eräänä iltana kun Cecily ja Lamar olivat menossa nukkumaan ruoan jälkeen Cecily pyysi Lamaria istuutumaan pöydän ääreen. "Kuule, minusta tuntuu, että olisi ajankohtaista kertoa sinulle jotain..." aloitti hän. "Niin, mikä on?" Lamar kysyi. "No... Minulla on pienestä lähtien ollut sairaus, jonka nimeä ei tiedetä, sille ei ole minkäänlaista tieteellistä selitystä." Cecily selitti.



"Mitä? Onko se vakavaa?" Lamar kysyi huolestuneena. "Sairaudenkuvaani kuuluu satunnaisia tajunnan menetyksiä, synnynnäisiä hermostovaurioita jaloissa, painon heittelevyyttä ja äkillistä painonlaskua. Viime vuosina sairaus on pahentunut. Kävin ennen tuloasi lääkärissä ja he sanoivat, että tilani on vakava. Kivut jaloissa ovat kovat ja olen pyörtyillyt paljon... En halunnut huolestuttaa sua, joten en sanonut mitään," Cecily kertoi ja odotti Lamarin reaktiota. Lamar istui hiljaa pöydän toisessa päässä, ajatukset risteilivät hänen mielessään.



Koska Lamarilla ei ollut mitään sanottavaa jatkoi Cecily. "Äiti löysi minut usein tajuttomana leikkien keskeltä. Joskus olin lyönyt pääni lähellä oleviin kalusteisiin tai ihan vain lattiaan."



"Yleensä meni kymmenestä minuutista jopa kahteen tuntiin, että tulin takaisin tajuihini. Ensimmäisillä kerroilla, kun kouhtaukseni alkoi äiti oli paniikissa, he soittelivat isän kanssa kaikki kylän lääkärit läpi. Pienenä vietin viikkoja ja kuukausia sairaaloissa, kun mysteerisairaudelleni etsittiin vastausta. Mitään selityksiä ei koskaan löytynyt, jossain vaiheessa annoimme vain periksi ja lopetimme etsimisen. Nuortenkotiin mentyäni kohtaukset vain lisääntyivät ja koulussa sulkeuduin usein vessaan kun jalkoihin alkoi sattua niin paljon etten voinut liikkua. Jalkani puutuivat ja menetin tunnon niistä. Ajoittain en voinut edes kävellä," kertoi Cecily. 



"Äiti otti koko tilanteen todella kovasti. Hän mietti mitä teki väärin, miksen ollut normaali. Isä ei usein ollut kotona, hän teki paljon töitä, joten äiti joutui huolehtimaan minusta. Isä toi rahaa pöytään ja äiti käytti ne löytääkseen sairaudelleni selityksen. Sairauteni aiheuttama turhautus sai minut agressiiviseksi ja teini-ikäisenä äiti luovutti minut nuortenkotiin. Äiti oli itsekkin kovin nuori ja tietämätön, joten tilanne oli hämmentävä. Muistan kuinka hän itki öisin, kun luuli minun nukkuvan," Cecily sanoi kyyneleet silmissä ja nousi pöydän äärestä. Hän jätti hiljaisen Lamarin istumaan pöydän ääreen. 



Lamar painoi kasvonsa käsiinsä. Lamar ei usein itkenyt, mutta nyt kuumat kyyneleet kostuttivat hänen poskensa. Hänen juuri kuulemansa tarina oli täynnä tuskaa, hän halusi auttaa. 



Seuraavana yönä Cecily ei juuri nukkunut. Hänen jalkojaan pisteli ja päässä humisi. Häneen ei ollut pitkään aikaan sattunut niin paljon. Hän nosti käsillään vartaloaan ylös ja pakottautui istumaan. Veri pakeni jaloista ja päästä. Kaikki huojui. 



Cecily nousi seisomaan kylmälle lattialle, hänen jalkansa eivät tuntuneet kantavan ollenkaan. Pieni nyyhkytys kumpusi Cecilyn sisältä, päässä pyöri ja sydän tykytti, kuin viimeistä päivää. 



"Cecily?? Mikä on?!" Kysyi Lamar, joka oli herännyt unestaan Cecilyn nyyhkytykseen. "Ei... Ei mi-mikään," Cecily sanoi ja haukkoi henkeä. "Cecily!! Nyt kerrot mikä on, en kestä tätä! Tästä lähtien sinä et pimitä multa yhtään mitään," Lamar melkein huusi. Cecily kääntyi ja asetti tärisevät kätensä Lamarin lämpöiseen niskaan. 



"Sattuu..." Cecily mumisi. "Mihin? Mihin sattuu rakas," Lamar kysyi hiljaa. "Jalkoihin, päähän," hän vastasi. "Me mennään nyt lääkäriin," Lamar ilmoitti ja ryhtyi vetämään housuja jalkaansa. Cecily istui sängyn reunalle ja yritti rauhoittaa humisevaa päätään. Pian Lamar asettui polvilleen tyttöystävänsä eteen ja ojensi hänelle vaatekerran ja hänen takkinsa. 



Lamar soitti taksin ja he ajoivat Hidden Springsin keskussairaalaan. Heidät otettiin heti sisään ja aulassa heille neuvottiin mihin huoneeseen heidän on mentävä saadakseen tapaukseen vaadittavaa palvelua. 



Kun pariskunta oli matkalla huoneeseen Cecily yhtäkkiä romahti käytävälle. "Cecily!" Lamar huudahti järkyttyneenä. Hän tarttui Cecilyyn ja kokeili pulssin. Cecily hengitti, mutta ei reagoinut. "Apua!! Apua, AUTTAKAA!" Lamar huusi paniikissia ääni heikkona. Pian paikalle syöksyi kaksi lääkäriä eri huoneista. He nostivat Cecilyn viereisen huoneen sängylle ja alkoivat hyörimään hänen ympärillään. Lamar ramppasi eestaas huoneessa otsa kurtussa. 



"Cecilyn tila on vakaa. Saimme hänen pulssinsa normaaliksi. Hänen tajuntansa palailee noin tunnin sisään, joten ei hätää." Selosti Lamarin vieressä seisova lääkäri. Lamar pysyi hiljaa ja tuijotti Cecilyä. "Herää jo rakas, avaa silmät." Lamar rukoili mielessään. 



"Katsoin Cecilyn sairaskertomusta, hänen tilanteensa on kinkkinen, sekä huononemaan päin. Emme voi antaa kuin pahoinvointilääkettä ja antibiotteja lievittääkseen hänen tilannettaan, mutta elinaikaa ei ole paljoa. Hänen painonsa laskee jatkuvasti ja kaatuilessaan hän saattaa lyödä päänsä pahoin. Tämänkertainen kaatuminen ei vaikuttanut Cecilyyn pahasti, mutta raskauden takia pidämme Cecilyn tarkkailussa yön yli, ihan vain varmistaaksemme ettei sikiö kärsinyt vauriota." Lääkäri sanoi. 



"Mitä sanoit?" Lamar nousi seisomaan ja ohjasi lääkärin sivummalle. "Onko Cecily raskaana?" Hän ihmetteli. "Kyllä, sikiön koon perusteella hän on noin toisella kuulla. Ettekö siis tienneet?" Lääkäri kummasteli. "No en! Eihän se vielä mihinkään näy..." Lamar mumisi ja laskeskeli päiviä. Viimeksi kun hän oli ollut Cecilyn luona, oli ollut lokakuu ja nyt oli joulukuu. "Se on totta."



Cecily makasi autuaan tietämättömänä sairaalan sängyssä. Hänen hento ruumiinsa kohoili ylös ja alas hengitystä mukaillen. Lamar istui epämukavassa tuolissa ja tuijotti kaunista tyttöystäväänsä ja tulevaa äitiä. Hän mietti millaista heidän elämänsä tulisi olemaan kun vauva syntyisi. Ehkä he muuttaisivat omakotitaloon ja ostaisivat saksanpaimenkoiran. He menisivät naimisiin ja saisivat lisää lapsia. Ja lapsenlapsia. He kuolisivat onnellisesti ja jäisivät ikuisesti jälkikasvunsa mieliin kauniina muistona. 



Tuttu mieslääkäri kävi välillä varmistamassa tilanteen. "Kaikki hyvin? Ehkä olisi hyvä jos jaloittelisit hieman, et ole liikahtanutkaan pitkiin aikoihin." Lääkäri neuvoi ystävällisesti. Lamar huokaisi ja lähti käymään vessassa hakemassa vettä. 



Sillä aikaa Cecily kohotti ylävartalonsa pystyyn ja hieroi jomottavaa päätään. "Ai saatana..." Hän kirosi ja yritti nousta pystyyn. Jalat eivät kuitenkaan liikahtaneetkaan ja Cecily jäi odottamaan Lamaria. Huoneeseen palatessaan Lamarin katse kirkastui ja hän nosti Cecilyn sängystä tuoliin. 



"Minä kaaduin?" Cecily kysyi ja hymyili vienosti. "Joo. Olet ollut tajuttomana yli tunnin, huolestuin." Lamar sanoi ja hieroi Cecilyn kättä. "Luojan kiitos heräsit. Sain uutisia," Lamar vihjasi. "Olet raskaana," hän totesi. 



"Mi-mitä? Tuleeko minusta äiti? Sinusta tulee isä! Me saamme lapsen, kulta!" Cecily sanoi ja päästi pienen ilon nyyhkäyksen. "Kyllä. Mutta, Cecily...." Lamar aloitti kovin hiljaisena. "Lääkäri sanoi... Että, et-että..." Lamar sanoi ja pidätteli ankarasti kyyneleitään katsoassaan Cecilyä hänen upeisiin silmiinsä. "Pian en näe noita silmiä enää koskaan. Hän on niin kaunis." Lamar mietti ja puristi Cecilyn kättä yhä kovemmin. "Sinulla ei ole enää paljon elinaikaa. Tilanteesi on pahentumassa, olen niin pahoillani rakas." Lamar sanoi ja vapautti kyyneleensä. "Rakas, ei hätää, Lamar älä itke, kaikki on hyvin." Cecily sanoi ja hyväili häntä. Lamar nyyhkytti polvillaan nojaten Cecilyyn. 



Aamulla lääkäri tuli päästämään Cecilyn kotiinsa. Cecily joutui käyttämään pyörätuolia ulkona ja kotona, sillä hänen jalkojensa hermostoissa oli vakavia toimintahäiriöitä. Hän joutuisi käymään fysioterapiassa, jos sekään ei toimisi, mitään ei olisi tehtävissä. Lääkäri kertoi Lamarille, että hänen tulisi pitää huolta siitä, että Cecily saisi aterioita noin kahden tunnin välein. Painon putoamista ei voisi estää, mutta sitä voisi hidastaa. Nyt kun Cecily oli raskaana vauva tulisi viemään paljon ravintoa häneltä. Minkäänlaista ylävartalon urheilua tulisi välttää, sillä painon putoaminen pitäisi saada hallittua, ainakin siksi aikaa kun vauva syntyy. Leikkauksia ei voisi turvallisesti suorittaa raskauden takia, sillä riski olisi liian suuri. Lääkäri pahoitteli vielä tilannetta ja sitä etteivät nykypäivän lääkärit ole tarpeeksi edistyneitä selvittääkseen mikä Cecilyä vaivaa. 



"Jonain päivänä tehdään tämä oikein, kannan sut ja sun upean häämekon tästä kynnyksen yli. Mennään vaikka Egyptissä naimisiin, tai ihan sama, kunhan mä vain saan sut. Kun vauva on syntynyt voidaan pitää hienot isot häät," Lamar kuiski ja kantoi Cecilyn sisään. Kyyneleet virtasivat valtoimenaan Lamarin poskilla, mutta urhea hymy koristi hänen kasvojaan hänen asetellessaan Cecilyn sänkyyn. 



Cecily nukkui vuorokauden ympäri seuraavaan aamuun. Hänen voimansa olivat kadonneet ja nukkuminen oli ainoa asia, jota Cecily tällä hetkellä halusi tehdä. Hän heräsi välillä juomaan vettä. Hän yritti nousta, mutta jalat olivat edelleen tunnottomat ja painavat. Cecily oli turhaantunut ja hän halusi päästä jo takaisin jaloilleen. Tämä oli ensimmäinen kerta kun hänen jalkansa olivat näin pahassa jamassa. 



Cecilyn päivät kuluivat lähinnä vessanpönttöä halaillessa. Kun paha olo valtasi hänet hän huusi Lamarin apuun ja Lamar riensi vessaan Cecily sylissään. Lamarin sisusta vihlaisi aina kun hän näki Cecilyn oksentavan, hän vihasi nähdä Cecily niin kovissa kivuissa. Hänen teki vain mieli ottaa hänen paikkansa, ottaa kaikki hänen vaivansa ja kipunsa. Antaa Cecilyn elää terve ja pitkä elämä. 



Cecilyn ollessa sänkypotilaana Lamar teki kotityöt ja laittoi ruoan. Hän teki kaikkensa, jotta hänen tyttöystävänsä asiat olisivat hyvin. Lamarin lentoliput takaisin Egyptiin olivat vanhentuneet jo aikoja sitten, hän irtisanoi itsensä töistä jäädäkseen Hidden Springsiin 



Lamar otti velvollisuudekseen kantaa Cecilyä ympäri taloa, sillä rullatuolilla oli vaikea liikkua heidän ahtaassa kodissaan ja sitä oli raskasta pyörittää eteenpäin. Cecily olisi halunnut mielummin käyttää rullatuolia, mutta Lamar vaati saada tehdä kaikkensa. 

P U O L E N T O I S T A   K U U K A U D E N   K U L U T T U A :



Tuli kevät. Cecily oli laihtunut lähes olemattomiin. Hänen ihonsa oli vaalean kuulas ja hänen poskissaan oli lommot. Lamar yritti parhaansa mukaan ruokkia Cecilyä, mutta aamupahoinvoinnin takia kaikki ruoka tuli lähes heti ylös. Cecily söi melkein kahtakymmentä eri pilleriä päivässä, jokainen oli eri muotoinen ja eri värinen. "Hahah, nää erikoistehosteet on niin epäaidot," Lamar nauroi ja vilkaisi vaivihkaa Cecilyä joka vain nyökkäsi mumisten vastaukseksi. Cecilyllä ei ollut voimaa nauraa tai tehdä juuri mitään muutakaan. Vauva Cecilyn vatsassa vei paljon energiaa häneltä ja yleensä Cecily vain nukkui päivät. Lamarin ja Cecilyn talossa oli hiljaista, Lamarin kovista yrityksistä huolimatta. 



"Mikset sä vain lähde? Jätä mua ja tätä koko ahdistavaa tilannetta, mikään ei velvoita sua olemaan täällä? Mä en jaksais tälläistä rampaa katella päivääkään," Cecily kysyi heidän makoillessaan sängyllä. "Ja joo, ymmärrän, kannan sun lastas, mutta silti sun ei olis mikään pakko olla täällä," jatkoi hän. 



"Mä rakastan sua, mä en ikinä, ikinä, ikinä jättäis sua. Mä seison sun vierelläs niin kauan kuin taistelu on ohi. Sä olet maailman ihanin nainen, mä olen ollut onnekkain mies ikinä, kun oon saanut kunnian tuntea sut. Ja toi lapsi tuolla vatsassa tulee olemaan aivan yhtä upea. Se saa kaikki sun piirteet, sun huulet, sun nenän, sun hiukset, sun sil-" Lamar selosti. "Se saa sun silmät," Cecily sanoi. "Niihin mä rakastuin," hän sanoi ja väänsi kaikin voimin hymyn kasvoilleen, muistellen heidän ensitapaamistaan. "Lamar?" Kysyi Cecily. "Niin?" Hän vastasi. "Lupaathan sä pitää tästä lapsesta huolta, kun mä olen poissa?" hän jatkoi "Lupaan, ikuisesti."

O S A  2.  E T E L Ä N  H U R M U R I



Kahdeksan tunnin pitkän lennon kuluttua lentokone laskeutui Egyptiin. Cecily kurkki ikkunasta innoissaan hiekkaisia maisemia. Vesi oli lasinkirkasta ja taivas oli niin sininen, että se näytti jopa hieman epäaidolta. Lentokone laskeutui pienelle kentällä rymisten. "Sen siitä saa kun matkustaa halvoilla lentoyhtiöillä..." Mietti Cecily ja yritti pysyä rauhallisena. Lentokoneen ovet aukaistiin ja Cecily käveli puutuneilla jaloilla ulos kirkkaaseen auringonpaisteeseen. 



Koska Cecily lähti niin kiireellä hotellilta, ei hän ehtinyt pakata mitään, niinpä hän kävi torilla ostamassa uuden kevyemmän vaatekerran ja muita tarpeellisia juttuja kuten aurinkorasvaa. Aamulla saadessaan idean lentää ulkomaille hän tilasi taksin lentokentälle ja valitsi halvimman etelänmatkan mitä löytyi. Lento lähti lähes heti Cecilyn saavuttua kentälle, joten hän joutui juoksemaan ympäri lentokenttää pää kolmantena jalkana. 



"Hei! Haluaisin vaihtaa hieman simoleoneja egyptin punniksi?" Cecily sanoi ja tyrkytti sataa simoleonia paikallisen postin myyjälle. "What? I don't speak any simlish..?" Mies sanoi hämmentyneenä. "Äh... I would like to change some money," Cecily yritti uudelleen ylä-asteen englannintaidoillaan ja heilutti edelleen seteliä miehen naaman edessä. "Oh, okay!" Vastasi myyjä napaten setelin häneltä ja kaivoi takahuoneesta tukun egyptin puntia Cecilylle. 



Saatuaan hieman käypää käteistä Cecily kysyi vastaantulijalta mistä hän saisi jotain suuhunsa pantavaa. Hänet ohjattiin mukavaan pikku ravintolaan. Cecily tilasi paikallisen lounaan ja ahmi sen hyvällä ruokahalulla. 



Seuraavat päivät Cecily vietti rentoutuen ja uima-altaassa lilluen. Drinkkejä tuotiin tämän tästä vaikkei Cecily mitään tilannutkaan. Karvainen tarjoilija vain hymyili ja vinkkasi silmää. Ilmaisissa juomissa ei kuitenkaan ollut mitään vikaa, tuskin hotellin oma väki niitä myrkyttäisikään. 



Uimapatjalla makoillessaan Cecilyä alkoi unettamaan auringon lämpö ja hiljainen lainehdinta. Uima-altaalla ei ollut ketään, joten paikka oli hiljainen ja mukava. "Jos sitä nyt ummistaisi silmät ihan vaan hetkeksi, eihän tässä ole mihinkään kiire," järkeili Cecily. 



Kun hän seuraavan kerran aukaisi silmänsä oli kello jo ties mitä ja viileä iltatuuli alkoi puhaltaa. Hän hyppäsi äkkiä patjalta alas ja kuivasi itsensä pyyhkeeseen. Hypättyänsä takaisin vaatteisiinsa hän pysäytti taksin ajotieltä ja istui kyytiin.



Cecily oli joka ilta käynyt syömässä siinä samassa ravintolassa, sen ruoka osoittautuikin varsin kelvolliseksi. Tarjolla oli kebabista tavallisiin turistiruokiin, kuten pekoniin, papuihin, paahtoleipään ja nakkeihin. Ravintolan henkilökunta oli mukavaa ja kaikenlisäksi se sijaitsi aivan Cecilyn hotellin vieressä, joten jos nälkä yllätti apu oli lähellä. 



Iltaisin Cecily oli aina rättiväsynyt, vaikka altaalla makoilun ei luulisi paljon energiaa vievän. Kuitenkin joka ilta hän kaatui sängylleen vaatteet päällä ja nukkui pitkälle auringon nousuun. 



Aamuisin Cecily yleensä teki itselleen jotain helppoa naposteltavaa, että päivä lähtisi käyntiin. Kokkailu luonnistui hyvin hotellin patiolla, johon oli laitettu pieni ruoanlaittonurkkaus. Hellaa ei ollut, mutta aamuisin kuumat ruoat eivät juuri houkutelleetkaan. 



Kun Cecilyn loma oli aivan lopuillaan päätti hän pulahtaa Niiliin. Jos kerran Egyptissä oltiin, niin pitihän sekin kokea. Vesi tosin ei ollut mitään maailman puhtainta, mutta kyllä siinä hetken kelpasi polskia. 



Viimeisenä iltana aivan ennen auringonlaskua Cecily käveli siihen samaiseen rahanvaihtokauppaan vaihtamaan ylimääräiset punnat takaisin simoleoneiksi. Kun hän astui ovesta sisään näki hän jotain upeaa. Maailman täydellisin mies. Siinä. Hänen edessään. 



Mies hymyili hassunkurista hymyään hänelle. Hänen upeat siniset silmänsä lumosivat Cecilyn heti. "M-moi..." Cecily sanoi kunnes tajusi, että mies varmaan puhui englantia. "Eiku siis... Hey! How are you?" Cecily kysyi takellellen. "Kyllä mä ymmärsin heti ensimmäisellä kerralla, moi vaan," sanoi mies täydellisellä simlishillä. 



"Aa... puhutkin simlishiä, okei, no mä oon Cecily Faith," sanoi hän ja tuli tiskin taakse kättelemään miestä, Cecily ei pitäny elettään tunkeilevana, sillä jos joskus olisi aika ottaa itseään niskasta kiinni se oli nyt. Cecily halusi ehdottomasti tutustua tuohon mieheen. "Juu, puhun, olen alunperin kotoisin Bridgeportista, mutta halusin palata Egyptiin juurilleni. Cecily, kaunis nimi. Olen Lamar Rashid" mies sanoi, Cecily nyökkäsi ja hymyili. 



"Ööö... Ei sillä ettenkö pitäisi näkemästäni, mutta kuljetko aina puoli alasti?" Kysyi Lamar tutkaillen Cecilyn uimapuvun peittämää vartaloa. Cecily tunsi kuinka hänen kasvonsa helahtivat paloautonpunaisiksi, hän ei edes ollut huomannut olevansa niin vähissä vaatetuksissa. "En todellakaan kulje! Tulin uima-altaalta ja en ehtinyt vaihtaa vaatteita..." Cecily änkytti. "Ymmärrän, se oli vitsi," Lamar sanoi ja hymyili. "Kaikki turistit täällä kulkee uima-asuissa," jatkoi hän. "Aa, haha...." Cecily naurahti. "Tyhmä, tyhmä tyhmä! Se oli vitsi, tottakai se oli vitsi!" Cecily moitti itseään ajatuksissaan. 



Lamar oli hauska mies, heillä klikkasi heti. Cecily tunsi jännitteen heidän välillään, tämä oli kai sitä 'oikeanlaista kemiaa', josta hän oli vuosikaudet kuullut muiden puhuvan. Cecilyn mielestä tärkeintä kumppanissa olikin se että sai nauraa, jos kokoajan olisi vakavaa, ei suhde selvästikkään toimisi. Näin hän oli aina ajatellut. Ja sen takia monet treffikumppanitkin olivat saaneet kenkään. Kuka sellaisia kalikoita katselisi? Cecily oli aina ollut spontaani ja ehkä hieman naiivi. Hän lähtisi jokaisen mukavalta vaikuttavan vastaantulijan mukaan. Siitä saattaa olla haittaakin, mutta Cecilylle onni oli aina ollut myötä. 



"Olet hauskin tyyppi, jonka olen tavannut pitkään aikaan," Cecily sanoi nauraen vieläkin Lamarin hauskoille kommenteille. "Ja sinä olet viehättävin, mukavin ja rennoin nainen jonka minä olen tavannut pitkään aikaan," Lamar sanoi nyt yhtäkkiä kovin totisesti. Lamar tuijotti lamauttavilla silmillään Cecilyä. "Ki-kiitos," Cecily sai vastatuksi. Cecily vilkaisi seinällä olevaa kelloa, jonka viisarit osoittivat jo paljoa. "Pahoittelen, mutta kello on paljon ja lentoni takaisin Hidden Springsiin lähtee kello kolmelta aamuyöllä," Cecily kertoi Lamarille. "Ymmärrän, tulen saattamaan sinut ulos." 



"Toivon, että me tavataan vielä," sanoi Lamar lempeästi hymyillen. "Uskon että oppisimme todella pitämään toisistamme," jatkoi hän. "Oon samaa mieltä, jos mä annan sulle mun numeron, niin pidetään yhteyttä?"



"Moneltako se kone laskeutuu? Puol kolme? Okei, nähdään sitten! Mäki sua, puspus," Cecily sulki puhelimen ja huokaisi. Oli kulunut vuosi siitä kun he Lamarin kanssa viime vuonna Egyptissä tapasivat. Sen jälkeen he ovat nähneet lukemattomia kertoja. Pienestä kipinästä oli leimahtanut tulinen romanssi. Cecily ei ollut ikinä ollut näin onnellinen. Lamar oli täydellinen herrasmies, huumorintajuinen ja plussana vielä se että mies oli varsin komea. Cecily ei osannut laskea edes niin pitkälle voidakseen luetella kerrat jolloin Lamar on yllättänyt hänet kukkapuskan kanssa, tai tehnyt jotain muuta ihanan ällöromanttista. 



"Mulla on ollut niiin ikävä sua kulta," Lamar sanoi ja tarttui tyttöystäväänsä lanteilta. "Niin mullakin sua, ihanaa että pääsit tulee, tästä tulee paras joulu ikinä," sanoi Cecily. Joulu oli itseasiassa jo mennyt, mutta Lamar ei ollut saanut vapaata töistä ehtiäkseen joluksi Hidden Springsiin. He päättivät pitää omat pienet joulujuhlat hyvän ruoan ja loistoseuran kera. 



"Ala tulla! Me myöhästytään!" Huusi Cecily Lamarille, joka laahusti kaukana takana. "Tulisin jos voisin edes liikkua, täällä on ihan saamarin kylmä, sun pitää ehdottomasti hankkia auto! Mä en kävele tätä matkaa enää kertaakaan," Lamar valitti ja tarpoi hangessa vaivalloisesti eteenpäin. "Pyh, tää on hyötyliikuntaa, enkä mä sitäpaitsi edes käyttäisi mitään autoa..." vastasi Cecily ja tarttui elokuvateatterin ovenkahvaan, sitten nykäisten sen auki. 



Kun pariskunta oli katsonut Cecilyn valitseman elokuvan 'Rakkautta Ensisilmäyksellä', Cecily ryhtyi laittamaan ruokaa. Lamar lämmitteli silläaikaa takan ääressä käsiään. Hän ei ollut tottunut jäätävään kylmyyteen, vaikka hän oli ennen asunutkin Simlandiassa ei Bridgeportissa ollut lähellekkään näin kylmä. Pian olohuoneesta alkoi kuulua amerikkalaisen jalkapallon ääniä ja urheiluselostajan kiivasta pälpätystä. Cecily täytti kalkkunan herkullisilla vihanneksilla ja mausteilla, sitten hän työnsi sen uuniin ja liittyi Lamarin seuraan sohvalle. 



"Onko hyvää?" Tiedusteli Cecily Lamarilta, joka täyttä päätä ahtoi ruokaa suuhunsa. "Mmm, mahtavaa!" Lamar huudahti suu täynnä ruokaa. Cecily nauroi ja keihästi kolme hernettä haarukkaansa. Kun he olivat ruokailleet Cecily laittoi astiat astianpesukoneeseen ja pyyhki pöydät. "Mitä jos mentäisiin tuonne makuuhuoneen puolelle..?" Lamar kuiskasi Cecilyn korvaan. "Kuulostaa ihan houkuttavalta ehdotukselta," kikatteli Cecily vastaukseksi. 



"Minä rakastan sinua Cecily Faith," kuiskutteli Lamar, jonka jälkeen hän jälleen suukotti tyttöystäväänsä. Cecily antautui Lamarille ja kuiskasi hänkin tuon rakkaudentunnustuksen. Rakkautta oli ilmassa. 

O S A  1.   T A L V I N E N   T A P A A M I N E N



"Aina sataa..." Tuumaili Cecily Faith astuessaan ulos kodistaan, jossa oli asunut koko aikuisikänsä. Cecily oli 24-vuotias, työtön ja naimaton. Pikkutyttönä hän kuvitteli olevansa tässä vaiheessa jo naimisissa, suuryrityksen johtaja ja lapsikatraan hellä äiti. Niin ei suinkaan käynyt. Kun Cecily kasvoi teini-ikään hän joutui huonoon seuraan, josta seurasi huonojen valintojen noidankehä. Kahdeksantoistavuotiaana nuorisokoti antoi hänelle rahaa taloon, kalusteisiin ja vaatteisiin. Siitä lähtien hän on saanut joka kuukausi nuorisokodilta 2000 simoleonia saadakseen ruokaa ja muita tarvikkeita. 



Cecilyn isä kuoli kun hän oli viisi ja hänen äitiänsä Cecily näki noin kerran vuodessa, hän ei enää ollut järin läheinen äitinsä kanssa, hänhän se lähetti hänet 'hoitoon'. Se teki Cecilystä katkeran äidilleen, vaikka hän olikin ollut vaikea lapsi, ei hän voinut ymmärtää miten joku voi lähettää oman lapsensa pois. 



Cecilyn mökki sijoittui Hidden Springsiin. Se oli kaunis kaupunki, metsäiset maisemat miellyttivät silmää ja kallioinen luonto turvasi kaupungin kuuluisia asukkaita uteliailta katseilta. Hidden Springs olikin aikamoinen julkkispesä. Kaikki oman aikansa tähdenlennot ja muut kuuluisuuteen kyllästyneet tulivat Hidden Springsiin piiloon paparazzeilta ja kirkuvilta faneilta. 



Cecily siis asusti pienessä mökissä. Vaikka nurkista ja ikkunoista tulikin kylmää ilmaa sisään, ei Cecilyllä ollut mitään valittamista. Hän piti kodistaan, se oli kotoisa ja juuri sopivan kokoinen hänen kaltaiselleen yksinasuvalle.















Ulkoa päin mökki oli ehkä vanhahtavan näköinen, mutta sisältä kaikkea muuta. Cecily oli tehnyt talostaan kotoisan ja viihtyisän. Takapihalla oli kohtuullisen kokoinen uima-allas, jossa kelpasi kesäisin lekotella. Nyt oli kuitenkin jo syksy, lehdet olivat pudonneet ja oli enää pari päivää talveen. Cecily rakasti talvea, se oli hänen mielestään parasta aikaa, jos ei laskettu hänen mökkinsä vilpoisuutta. 



Aamulla Cecily päätti tehdä pitkästä aikaa itselleen vohveleita. Hän oli aina ollut loistava kokki, hän rakasti hyvää ruokaa ja sen tekemistä. Nuortenkodissa muutkin teinit pitivät kovasti hänen tekeleistään ja söivätkin mieluusti Cecilyn kokkauksia useamman kerran viikossa. 



Syötyään ja peseydyttyään Cecily suuntasi viereiseen puistoon viettämään syysriehaa muiden kaupunkilaisten kanssa. Paikallinen hyväntekeväisyysjärjestö pystytti joka vuodenajalle oman huvittelupisteensä paikalliseen keskuspuistoon. Sinne kansalaiset tulivat rentoutumaan ja pitämään hauskaa sankoin joukoin. 



Ongittuaan suullaan omenoita kaukalosta varsin huonoin tuloksin Cecily siirtyi kojuun, jossa oli juuri käynnistymässä piirakansyöntikisa. Ruoka oli Cecilylle varsin tuttu juttu, joten hän tunsi voiton luissaan. Ja oikeassa hän oli. Palkinnoksi Cecily sai lunastaa ilmaisen jäätelötötterökoneen. 



Cecily oli varsin huvittava tepastellessaan ympäri puistoa naama piirakassa. Saipa hän pari omituista katsettakin muilta. 



Päivän päätteeksi Cecily päätti kipaista kauhutaloon, vaikka tiesikin kaikki säikäytyskohdat jo ennestään, olihan tämä sama kummitustalo tuotu puistoon joka syksy monen, monen vuoden ajan.



Illansuussa Cecily hyppäsi pyöränsä satulaan ja ajaa hurautti kaupungin läpi kotiin. Hänellä ei ollut autoa, koska ei hän ei ollut koskaan tuntenut tarvetta hankkia sellaista. Hän mielummin kuntoili kaikki herkkuruuat pois polkemalla pyöräänsä paikasta toiseen. 



Sinä samaisena yönä hennot lumihiutaleet putoilivat ensimmäistä kertaa sinä vuonna routaiselle syysmaalle. Kirpeä pakkasilma sai yön tuntumaan entistä kylmemmältä, mutta näkymä oli kaunis, sitä ei voinut kukaan kiistää. 



Aamulla herättyään Cecily napsautti TV:n päälle ja käänsi äänenvoimakkuuden kovalle säätiedoituksen alkaessa. Luvassa oli rankkaa lumisadetta parille seuraavalle viikolle. Se sai hänet iloiseksi, nyt hän pääsisi tekemään kaikkia niitä kaipaamiansa talvisia aktiviteettejä. 



Hän päätti sytyttää takkaan tulen, sillä yön aikana koko mökki oli muuttunut viileäksi ja varpaat meinasivat jäätyä lattiaan kiinni. 



Cecily vaihtoi päälleen lämpimät vaatteet ja suuntasi kirjastoon lukemaan. Nuortenkodissa lukeminen oli ainoa asia kokkaamisen lisäksi, joka piti hänet hengissä.



Aina kun hän avasi kirjan koko muu maailma huuhtoutui pois. Murheet ja huolet katosivat kirjain kirjaimelta, sana sanalta ja lause lauseelta. Hän uppoutui kirjaan tunneiksi ja maailma ympärillä vilisi omaan tahtiinsa. 



Kun hän sai luettua kirjan loppuun hän napsautti lähimmän tietokoneen päälle tarkistaakseen deittikutsunsa. Hän ei itsekkään ollut uskoa vajonneensa niin alas, että päätyi nettideittailuun. Hän oli jo lähes epätoivoinen. Cecily oli seurustellut vakavasti vain kerran, mutta sekin suhde päättyi raakaan väkivaltaan. Cecily ei jäänyt murehtimaan mustelmiaan vaan piti leukansa ylhäällä. Siitä oli nyt monta vuotta, eikä Cecily ollut sen jälkeen käynyt yksilläkään onnistuneilla treffeillä. Virtuaaliseen postilaatikkoon oli kolahtanut parikin kutsua kiinnostuneilta miehiltä, mutta tunne ei ollut molemminpuolinen. Keski-ikäiset aviokriisin läpikäyneet papparaiset, eivät herättäneet kiinnostusta Cecilyssä.



Kotiin päästyään Cecily päätti viihdyttää itseään, sekä vatsaansa tekemällä uppopaistettua kanaa. Tämän keittiöihmeen Cecily oli saanut äidiltään joululahjaksi pari vuotta sitten, sen jälkeen lahjoja ei ollut enää näkynyt.



Kun vatsa oli tyytyväinen veti Cecily lämpimän vaatekerran niskaansa ja suuntasi puiston talviriehaan. Kun Cecily astui ovesta ulos hän huomasi päivän lehden saapuneen. Hän selasi työpaikkailmoitusten osion läpi, mutta mitään mielenkiintoista ei näkynyt.



Puistoon saavuttuaan Cecily osti kioskilta kupin kuumaa kaakaota lämmikkeeksi. Pakkanen kipristeli Cecilyn joka solussa, mutta hän yritti olla välittämättä siitä. 



Hän istahti avotakan ääreen paistamaan vaahtokarkkeja. Mitä olisikaan talvi ilman nuotiota ja lämpimiä herkkuja? 



Illan saatteessa Cecily sai koko luisteluradan itselleen ja vapautti sisäisen tähtensä. Luistelussa hän oli oikea luonnonlahjakkuus. Hypyt ja muut temput hän osasi vaikka silmät kiinni yhdellä jalalla seisten. Ne eivät vain onnistuneet muiden amatööriluistelijoiden ympäröimänä, joten Cecilyn piti odottaa kunnes muut innokkaat luistelijat lähtivät. 



Kello oli jo melkein keskiyön, kun Cecily sai idean ripustaa jouluvalot taloaan koristamaan. Hän kaivoi innokkaana kirkkaan valonauhan pahvilaatikosta ja tikkaiden avulla ripusti sen myötäilemään hänen kattoansa. Cecily oli niin ylpeä aikaansaannoksestaan, ettei voinut kuin seistä ja ihailla.



Pian paksut nietokset koristivat jo koko Hidden Springsiä. Ja jos mahdollista, koko kaupunki näytti entistä kauniimmalta. 



Seuraavan päivän Cecily vietti jälleen puistossa, jossa hän yht'äkkiä huomasi käyvänsä kiivasta lumisotaa tuntemattoman miehen kanssa.



"Moi, hauska tutustua, ansaitsit voiton," sanoi mies hänelle ja tarttui kylmällä kädellään Cecilyn käteen. "Joo samoin, olit kyllä kova vastus!" Cecily naurahti ja ravisti miehen kättä. "Mun nimeni on muuten Tony, entä sä?"



Pimeän laskeutuessa Cecily tajusi tavanneensa ehkä maailman mielenkiintoisimman miehen. Tony oli kova matkustelemaan ja olikin kolunnut maailman joka nurkan. Cecily ei osannut lausua suurimpia osia maista, joissa Tony oli käynyt ja muista hän ei ollut koskaan kuullutkaan.



Pian kylmyys kävi ylivoimaiseksi ja kaverukset kävelivät Cecilyn luokse. Siellä he jatkoivat innokasta jutusteluaan yömyöhään saakka. Tony kertoi tarinoita ulkomailta ja Cecily jakoi kertomuksia nuoruudestaan. Heillä oli niin hauskaa että aika meni vikkelään. 



Kohta kuu jo möllöttikin taivaalla täydessä muodossaan valaisten koko Hidden Springsin kauniilla valkoisella valollaan. 



Koska oli jo niin myöhä ja Tony asui toisella puolella kaupunkia, sopivat he, että Tony viettäisi tämän yön Cecilyllä. He kaatuivat molemmat väsyneinä sänkyyn ja uinuivat kuin tukit. 



Aamulla myöhään valvominen kostautui ja Cecily keitti vahvaa kahvia itselleen. Hän kumosi lämpimän kofeiinijuoman kurkustaan ja meni aamupesulle. Tony kuorsasi yhä Cecilyn sängyssä. Kävellessään vessaan makuuhuoneen ohi Cecilyä rupesi naurattamaan koko tilanne; hänen eilen tapaamansa tuntematon mies nukkui juuri hänen sängyssään. 



Puolen päivän aikaan keittiöön tepasteli uninen mies unijäljet poskillaan. "Huomenta, nukuttiko hyvin?" Kysyi Cecily.



"Joo, sulla on tosi mukava sänky! Kesti kyllä hetki miettiä, että missäs sitä ollaan," Tony vitsaili. Cecily naurahti vastaukseksi ja katseli hieman kiusaantuneena ympärilleen. "Missä on suihku?" Töksäytti Tony. 



"Ja tossa on pyyhkeet, saat käyttää ihan mitä vaan shampoota, mut älä sitä pinkkiä, se on vaan erikoistilaisuuksiin. Tuut sit sanomaan jos tulee jotain," ohjeisti Cecily. "Joo, enköhän mä pärjää," vakuutteli Tony. Cecily sulki oven ja se naksautettiin lukkoon toiselta puolelta. Pian suihkun vesi jo virtasi valtoimenaan kylpyhuoneessa. 



Sillä aikaa kun Tony peseytyi Cecily siisti paikkoja ja keitti Tonyllekkin kahvit. Tony kulautti kahvit, kiitti yösijasta ja lähti kävelemään kotiinsa päin. Cecily jäi katsomaan ikkunasta lumisia maisemia ja mietti huvittuneena juuri tapahtunutta. Ehkä hän oli juuri löytänyt elinikäisen ystävän. Yksinäisyys alkoikin kyllästyttämään häntä. 



Parin päivän kuluttua Cecily pirautti tylsyyksissään Tonylle ja kyseli kuulumisia. Tony ehdottikin, että he näkisivät paikallisessa hengauskohteessa puolen tunnin kuluttua. Niinpä Cecily lähti polkemaan hangessa kohti sovittua tapaamispaikkaa. 



"Täähän on makee paikka!" Sanoi Cecily Tonylle, hän ei ollut koskaan ennen käynyt kyseisessä kohteessa. Hän oli ajanut ohi tuhannet kerrat ja miettinyt mikä se oli, mutta jääbaari? Sitä ei ulkoapäin uskoisi. "Joo, täällä olen liian monet illat frendien kans istunu," kertoi Tony. "Onks nää niinku treffit?" Kysyi Cecily vitsaillen. 



"Ööö... Haha," naurahti Tony kiusaantuneena. "Kai sä tiedät että mä oon homo?" Tony kysyi nostaen kulmakarvaansa. "Noen! Et sä mitään sellaista missään vaiheessa maininnut..." sanoi Cecily hieman loukkaantuneena. "Mut en mä silti mitään SELLASTA olis halunnu!" Sanoi Cecily äkkiä. 



"Huh, mä jo ehdin pelästyä, että olin johdattanu sua ihan harhaan," Tony sanoi ja päästi helpottuneen huokauksen. "Ei, et todellakaan," paikkasi Cecily ja hymyili. "No hyvä, sittenhän kaikki on OK," totesi Tony ja rutisti Cecilyä itseään vasten. "Joo, kaikki hyvin," sanoi Cecily ja halasi Tonya takaisin. 



Lähdettyään jääbaarista Cecily ei halunnut mennä kotiin yöksi. Hän meni paikalliseen vuoristohotelliin ja varasi itselleen huoneen sieltä. 



Cecily riisuutui ja vajosi hotellin pesuaineelta tuoksuviin pehmoisiin lakanoihin. Lasten itku ja seinänaapureiden tappelu ei häirinnyt Cecilyä, nuortenkodissa hän oli tottunut jos jonkinlaiseen meteliin. Hän nukahti hetkessä ja uinui kuin vauva. 



Herättyään Cecily käveli kylpyhuoneeseen ja väänsi kylpyammeen hanat kuumalle, jonka jälkeen hän uppoutui lämpimään veteen. Kuplien lumossa hän sai loistoidean. Hän ponnahti ylös ammeesta ja veti vaatteensa päälle. Hän jätti huoneen avaimen ala-aulaan ja tilasi itselleen taksin. 



Kirkkaankeltainen taksi hurautti läpi harmaan Hidden Springsin ja jatkoi matkaansa Cecilyn antamaan osoitteeseen.